Cirkeln är sluten

I slutet av oktober 1945 flyttade Helga och Lennart Fagerström, med sin dotter Göta, in i den vita Stenvillan på Bruksgatan. Efter en tid flyttade dom alla vidare till Tullen, där Vera och Rainer Malmberg bor nu. I Tullen födde Göta, den 11 december 1951 en flicka, med hjälp av barnmorskan Björkholm, som fick namnet Gun. Den flickan är jag, och det här är berättelsen om min barndom i Bruket och hur lycklig jag blev, när jag kunde flytta tillbaka.

I Tullen bodde paret Crusell, som för mig blev Babisell och Babitanten. John var en stor karl med en yvig mustasch, och han ingav respekt i hela byn. För mig var han en kär vän, som sysselsatte sig med mig så länge han orkade. Med honom smakade jag på malört-te, som nog inte var det godaste man kan tänka sig. När jag hade flyttat tillbaka, hämtade Vera en tidning till mig, Hufbudstadsbladet från 1935 med Johns namn på. Tidningen hade hon hittat på vinden och den hade sett sina bästa dagar. Men lyckan jag kände när jag fick tidningen, den går inte att beskriva i ord. Så fortfarande är människorna i Bruket lika omtänksamma och härliga som förr.

Den 12 mars 1952 var jag med om en tågolycka, som kunde ha ändat flera liv. Jag var på väg till rådgivningen med min mormor och Kaija med sin son Guy, i Allenius taxi. Snövallarna var så höga vid övergången så dom skymde sikten för chauffören. Vid kraschen föll jag ner på trampen vid bakdörren och blev där när dörren slog fast igen. Den andra babyn miste sitt ben vid olyckan, men vi hade nog alla någon skyddsängel med oss. Det hade kunnat sluta med katastrof.

Från tullen flyttade vi till Finnstugan, och där njöt jag av min lyckliga barndom. Vi bodde tre familjer i huset, så lekkompisar fanns i samma hus. Där orsakade jag min mor den värsta hjärtklappning man kan tänka sig. Eftersom jag var ett livligt barn, hade jag ju gett mig av hemifrån mot Strandbastun. På stranden hittade min mamma mina kläder, men inte ett spår av mig. I panik förde hon hem lillebror och fortsatte sökandet, tur så träffade hon på en bekant, som kunde upplysa henne om att jag satt i godans ro på bastulaven och njöt. Den bostaden har följt mig i mina drömmar genom åren, och jag minns fortfarande hur det såg ut därinne. Så sorgen var stor när jag hörde att mitt lyckliga barndomshem skulle rivas. Sågen intill Finnstugan blev en mötesplats för oss ungdomar, när vi hade växt till oss lite.

I ladugården fanns kor, som fördes på grönbete. Färden gick över bron och vidare längs Långuddsvägen. Det var ju roligt att följa med dejan Lina Holmberg, och vifta med ruskorna. Hade någon bett oss göra det, hade det nog inte lockat, men så länge det var frivilligt och som en lek för oss, så njöt vi ju av det.

I det vita huset, intill Slottet, bodde min bästa kompis Carola. Då spelade vi fotboll på gräset i Slottsparken och klättrade i träden. Vilken underbar omgivning för oss barn, springa barfota på stora gräsmattor och bara njuta av sommaren och även vintern inbyltade i varma kläder. Hur vi än försökte röra oss nattetid kring Slottet, såg vi aldrig en skymt av det berömda spöket.

Slottskrogen var tidigare ett garage för lastbilarna, och på vintern stod även brandbilen där i värmen. För att hålla värman uppe, skulle det fyllas på i pannan så den inte slocknade. Vilket äventyr att gå med pappa i köld och mörker dit, med snön knarrande under skorna. Jag kan ännu känna doften från pannrummet i mitt minne, när jag öppnar dörren och stiger in i Slottskrogen.

Mitt första sommarjobb blev Andelsbodens butik vid simstranden, under upplärning av föreståndare Troberg. Den butiken är nu omgjord till bostäder, och på det sättet finns den kvar. På andra sidan vägen fanns Konsums butik, numera ett minne blott, tänk vilken lyx vi hade med två butiker i Bruket förr. På stationsområdet fanns det ännu flera butiker, och Wikströms butiksbil körde omkring och gjorde livet lättare för människorna. Senare blev det Dahlqvist butiksbil.

Lill-Bässen drog iväg med vagnar, fyllda med massa, till stationsområdet. Därifrån fördes lasten vidare ut i stora världen. Både farfar och pappa körde den, så jag har haft lyckan att få åka med. Lyckligtvis är Lill-Bässen restaurerad och står stolt vid gamla brandstationen.

Från Finnstugan flyttade vi till Lärkbacka och därifrån gick min färd ut i världen. Resan har gått via Karis, Helsingfors, Stockholm och Kyrkslätt.

Jag har alltid pratat om att söka mig tillbaka till min barndoms lyckliga nejder, när jag blir pensionerad. Nu när hälsan inte längre höll för att jobba, så blev det litet tidigare. Jag tog kontakt med familjen Linder och lyckan var fullständig när jag i juli 2011 kunde hämta mina saker till bostaden i Stenvillan på Bruksgatan, samma hus, som var den första bostaden för min mamma och mina morfölädrar när dom flyttade till Svartå. Mina barn och barnbarn, och även min mor, ser en gladare och lyckligare Gun, som äntligen har kommit hem tillbaka.

Detta blev en ganska lång minnesresa genom min lyckliga barndom. Jag är av den åsikten, att den, som aldrig har besökt Svartå Bruk, har missat något av det vackraste som finns i Finland.

Pois hälinästä

Olen syntynyt Helsingin maalaiskunnassa 1944 ja asunut lapsuudessa ja aikuisiässä useammassa paikassa pääkaupunkiseudulla, viimeksi Kivenlahdessa vuosina 1974–2002.

Sitten halusin pois betonilähiöstä ja hälinästä rauhallisempaan asuinympäristöön. Katselin paikkaa mm. Nummi-Pusulasta, mutta sieltä löytämäni minulle ja kukkarolleni muuten sovelias asunto ei käynyt: matkaa linja-autolle olisi ollut 3 km, mikä on liian pitkä kävelymatka yleisten kulkuneuvojen käyttäjälle. Kiinteistönvälittäjä ehdotti paikkaa Mustiolta: linja-autolle olisi vain 1 km. Mietin viikon, sitten tulin katsomaan. Ja taas mietin uudestaan, kun näin, että paikassa olisi paljon töitä, jotta saisin sen mieleisekseni – remonttia, piha.

Uusi saunarakennus valmistui 2005, mutta vielä töitä riittää. Olen tyytyväinen, kun muutin tänne.

Yhteyksellistä ja rauhallista elämää kaikille mustiolaisille toivottaa Helena!

Aina kesämökillä

Kymmenen vuotta kesämökkielämää muuttui yhdeksänkymmenluvun puolessa välissä ympärivuotiseksi asumiseksi pienessä kylässä Mustion ruukissa.

Taloni on joskus 120 vuotta sitten kuulunut Mustion Linnaan. Silloin täällä asui kaksi työläisten perhettä kukin omalla puolellaan pienissä hellahuoneissaan. Enpä olisi uskonut miten elämäni tulisi muuttumaan, kun ihanan merentuoksuisena aamuna istuin paljain varpain sileällä rantakalliolla Inkoon Stävössä ja luin sunnuntain Hesaria. ”Mustion ruukissa vuokrattavana puolet kahden perheen talosta” -ihan kuin ilmoitus olisi sanonut, että tässä olen, tule ja ota minut omaksesi. Minusta tuntui heti, että siinä se on se vanha talokaunotar, josta olin aina haaveillut.

​

Kreivi

Oli vuosi 1985. Taloa tuli esittelemään ylvään näköinen mies. Minusta vähintäänkin kreivi, sillä suomenruotsalaisethan ovat aina komeita. Vuokrasimme tyhjillään olevan talon puolikkaan tyttäreni kanssa vanhasta kartanomiljööstä – siis vain yhdeksi kesäksi Vesiposti oli rikki, mutta naapurin Kalle tiesi, että sitä kyllä korjataan. Punamultaisessa talossa oli T-ruutuikkunat, joissa oli 54 pikkuruutua.

Seuraavana viikonloppuna, kun tulin viettämään elämäni ensimmäistä viikonloppua vuokramökissäni, toin kaupungista kanisterin puhdasta vettä, uuden vesiämpärin, vähän astioita, puhtaat verhot, riepumattoja, lakanoita ja pyyheliinoja. Saunaa ei kesäpaikassa ollut. Asunto näytti likaiselta, mutta ei se sitä ollut. Tasaisen harmaa 40-luvun väritys, harmaaksi maalattu kovalevylattia ja maalista lohkeilevat kattolaudat olivat vain hämänneet minut.

Antisisustus

Käytöstä poistetut huonekalut löytyivät naapurin Kallen vintiltä. Neliskulmainen 40-luvun tummaksi lakattu keittiön pöytä ympärillään erilaisia tuoleja. Yhdellä heiluvajalkaisella nökötti lainaksi saamani kahden levyn miniliesi. Nurkassa oli maaliroiskeita saanut Rosenlev jääkaappi, isot puutikkaat ja vajasta löysin pätkän keittiön alakaappeja, jonka pintana oli sinkkilevy. Kammariin sain kolme vaahtomuovin palaa, jotka käärin tukevasti isoon lakanaan, mutta aamulla kuitenkin aina heräsin lattialta. Sohvapöytänä oli Kallen omin käsin tekemä putkijalaksinen laminaattipöytä. Mökkini näytti oikein somalta. Kummassakin huoneessa oli kauniit ruutuikkunat, tienvarsilta keräämäni kukat ja katossa roikkuivat suutarinlamput.

Sisustus oli kokoelma kummallisia vanhoja huonekaluja. Se oli eräänlainen antisisustus. Ei olisi kyllä kelvannut mihinkään lehteen esiteltäväksi. Ehkä juuri siksi se tuntui minusta niin hyvältä. Työkseen kun miettii toisiinsa sopivia kauniita kokonaisuuksia, niin haluaa olla lomalla omassa elämässään. Ensimmäinen kesä kului rattoisasti matkaradion soittaessa kivaa musiikkia. Maalasin sydämeni riemusta isoja öljyvärimaalauksia pienessä kammarissani. Naapurin Boris pistäytyi antamassa asiantuntijan näkemyksiä. Pakkasin tuotokseni autooni sunnuntai-iltana ja ajoin kotiin Helsinkiin. Siellä minua odotti itsenäistymistä harjoitteleva tyttölapsi puhtaan kodin ja äitiä odottavan mielen kanssa valmiina kantamaan tavarat ja taulut sisälle. Ja sitten alkoi jyrytys. Sain kuulla mitä työtä kannatti jatkaa ja mikä oli ehdottomasti valmis.

Näitten eväitten ja ohjeitten kanssa oli helppo seuraavana viikonloppuna jatkaa. Jo tiistaina kassit olivat valmiiksi pakattuina ja keskeneräiset taulut seisoivat eteisessä odottamassa pääsyä maalle.

Mikä on mökkeilyn onni?

Olen miettinyt mikä on kesämökkeilyn onnea. Tänä päivänä kesämökeistä on tullut loma-asuntoja, joissa on kaikki mahdolliset mukavuudet ja kodinkoneet. Mökit ovat niin hienoja ja kaupunkikodin omaisia, ettei niitä heti mökiksi arvaisikaan. Varmasti onni on jokaiselle erilainen. Se koostuu erilaisista asioista, mutta pääseminen toiseen ympäristöön, eräänlainen olotilan muutos, on varmaankin se yhteinen nimittäjä.

Viikon aikana luonto muuttuu aika paljon. Keväällä ensimmäisinä tulevat leskenlehdet, sitten valkovuokot, pikkuruiset keltaiset käenkaalit, rentukat, kielot, krookukset, scillat, helmihyasintit, voikukat, tulppaanit, omenankukat, valkoisina harsoina heiluvat koiranputket, sireenit ja tuomenkukat…Nyt aivan kohta sinisinä hehkuvat lupiinit aukeavat. Niistä olen käynyt pitkiä filosofisia keskusteluja kylän rehtorin Jarin kanssa, ne, kun valloittavat kuulemma koko kasvuston. Olen luvannut pitää lupiinit kurissa, enkä istuta niitä esimerkiksi heidän tontilleen!

Minulle kesämökin ideologia on viettää ihanaa, rauhaisaa tai reuhaisaa aikaa mukavassa paikassa matkan päässä kotoa sellaisen tekemisen tai tekemättömyyden kanssa, josta itse pidän.

Ensimmäinen kesä oli paras

Ensimmäinen kesämökillä oli varmaankin paras kesä. Heinä kasvoi pitkänä, talo näytti hurmaavan rapistuneelta. Oli jännittävää kuvitella minkälaiset ihmiset olivat ennen minua asuneet täällä, kulkeneet pihalla ja istuttaneet omenapuita. Iltaisin huvittelimme varjokuvien piirtämistä toistemme profiileista klommoileviin pinkopahvitapetteihin ja syksyisin keräsimme kilotolkulla suppilovahveroita ja kanttarelleja. Meillä ei ollut televisiota, puhelinta, eikä sisävessaa.

Tein tutkimusmatkoja läheiseen Mustion linnan puistoon. Siellä oli hylättynä uskomattoman kaunis rapistunut puisto, jossa kasvoi mitä hienoimpia jalopuita. Puinen kartanorakennus oli kuin unohdettu tänne. Vuotavaan kattoon oli kiinnitetty valtava pressu, jossa oli tuhansia litroja vettä, kaikki arvokkaat kaakeliuunit oli purettu ja eteisessä toiseen kerrokseen johti kamalat mäntyraput. Ala-aulassa lojui keino-nahkainen sohvanpötkäle. Puiston laidalla, veden äärellä, oli vanha hieno vaunuvaja. Kylän pojat korjasivat maalattialla mopojaan. Nyt siellä on gourmet ravintola.-

Vuokramökilläni ei ollut omistamisen mukanaan tuomaa vastuuta pitää paikat kunnossa, ruoho leikattuna ja talo maalattuna. Sunnuntai-iltaisin pakkasin taulut autoon ja ajoin kotiin Helsinkiin.

Prinsessa Ruususen uni loppui ostamiseen

Prinsessa Ruususen uni loppui seuraavana kesänä, kun Mustion linna ja sen lähistöllä olevat parikymmentä punaista mökkiä, niitten mukana myös minun vuokramökkini, tulivat myyntiin.

Olin niin rakastunut mökkiini, etten millään voinut luopua siitä, siispä minusta tuli talonomistaja rohkean päätökseni ja ystävällisen pankin avustuksella. Kaupantekopäivän illalla kuljeskelin pihalla ympäriinsä ja tassuttelin pihamaalla kuohuviinilasi kädessäni ja mutisi itsekseni: ”Jee…tämä on minun maatani, minä omistan tämän!

Vuokrasin ystäväperheelle talosta toisen puolikkaan, ostin maalit ja tapetit heille ja he tekivät keittiöstä ja kammarista asuttavan. Minä puolestani vietin mukavaa elämää, maalasin tauluja ja otin aurinkoa edelleenkin aika pitkässä ruohossa. Tosin olin ensimmäisenä hankintanani ostanut taloon viikatteen, ja huokailin, että minä ainakaan en tee mitään remonttia.

Ensimmäinen remontti

Ehkä olisi ollut parempi jättää se sanomatta, sillä näinä kahtenakymmenenä vuotena, jotka olen täällä ollut, olen itse tehnyt tai teettänyt aika monta remonttia. Ja, kun vanhan talon korjaaminen ei ole ihan helppoa, on usein samat kohteet tehty kahteen tai jopa kolmeenkin kertaan. Niin kuin keittiön puuhella.

80-luvun loppuun mennessä olin remontoinut taloni kokonaan. Olin teettänyt ison sähköremontin, kaikki katot, seinät ja lattiat oli korjattu. Tuhatpäin nauloja oli vedetty yksitellen kovalevyistä, jotka peittivät lattioita. Alta löytyi hienot leveät lattialankut, jotka hiottiin, sävytettiin ja vahattiin. Sisustamaankin olin ryhtynyt vähitellen. Olin ostanut mm. hienon italialaisen korkeaselkäisen nojatuolin, talonpoikaistuoleja, keittiön pöydän ja ison korkean talonpoikaispiirongin rihloineen kaikkineen.

Sauna

Pihalla on liiterirakennus, jossa oli kahdelle perheelle eri liiterit. Toiseen niistä päätin teettä saunan, pesuhuoneen, pukuhuoneen ja niitten päälle jäävään tilaan kesävintin vuonna 1990. Kyläläisten yhteisen joenrantasaunan käyttö oli loppunut Magnus Linderin ostettua Mustion linnan ja tukun vanhoja taloja samana vuonna kuin minä ostin omani. Kylän muissakaan vanhoissa vuokrataloissa ei ollut saunoja, joten vähitellen kaikki rakensivat omat saunansa.

Tulipalo vei melkein kaiken

Lokakuisena iltana 1991 syttyi talossani tulipalo, joka tuhosi talon sisäpuolelta kokonaan. Keittiön katossa ammotti parimetrinen aukko kohti talon harjaa. Onneksi harjakaton alle ei vielä silloin oltu rakennettu sisustustoimistoani ja kaikki arvokkaat albumit ja vanhat kirjeet olivat kaupunkiasunnossani. Kaikki mitä oli jäljellä, oli mustana ja haisi kammottavalle. 20-30 taulua paloi.

Sanotaan, että pohjalta on hyvä ponnistaa. Lama oli pahimmillaan, ei ollut työtä, eikä rahaa. Vakuutusyhtiö noteerasi taloni kolmen pisteen arvoiseksi, mikä tarkoitti, ettei vakuutuskorvausta talon uudelleen rakentamiseen ollut tulossa juuri mitään. Korvausta sain alle puolet alimmasta urakkatarjouksesta! Tilanne oli hirveä.

Pilkoin urakan pieniksi ja lähdin neuvottelemaan materiaalitoimittajien kanssa. Oli tultava toimeen sillä pienellä summalla, jonka vakuutusyhtiö oli maksanut. Teetin talon korjaustyöt kiskolaisella nuorella rakentajalla, jolla ei ollut riittävästi kokemusta rakentamisesta. Tulipalon jälkeinen remontti ei onnistunut. Viisi vuotta myöhemmin sauna oli homeessa ja putket jäätyivät joka talvi. Silloin, kun putket olivat jäässä, piti vettä kantaa sisälle, mutta myös ulos koska kymmensenttinen viemäriputkikin jäätyi. Jos vakuutusyhtiö olisi korvannut alunperin tulipalotuhon, olisin voinut käyttää ammattitaitoista rakennusliikettä. Olisi rakennettu yhdellä kertaa hyvä talo.

Asianajotoimiston vuoden kestävien neuvottelujen ja Tammisaaren Museon rakennushistoriallisen lausunnon jälkeen, vakuutusyhtiö päätti maksaa minulle hieman lisää korvausmaksua. On hyvä tietää, että täysarvovakuutus ei tarkoita sitä, että tulipalon sattuessa saisi täyden korvauksen. Sitä en tiennyt silloin.

Mutta asioillahan on toinenkin puoli. Isä Jumala varmaan ajatteli, että järjestetään tälle Kaisalle vähän puuhaa näin laman aikana, että pysyy pirteänä. Talo on koetellut kovasti, mutta myös antanut paljon.

Oli valittava Mustio tai Helsinki

Lama kiristi työtilannetta ja keskellä kaunista kesäpäivää 1994 autoni syttyi palamaan ja meni lunastukseen. Tiesin, että oli luovuttava joko Helsingin- kodista tai Mustion kesäpaikasta. Vaaka kallistui Mustion puolelle.Myin Helsingin kotini ja muutin kokonaan Mustiolle marraskuussa 1994.

Olen aina pitänyt kissoista. Niinpä olin hankkinut jo Helsinkiin kaksi pientä kissaa Kisun ja Misun, jotka sitten muuttivat kanssani maalle ja jo seuraavana toukokuussa saivat viikon välein yhteensä yhdeksän kissanpoikaa. Sitten meillä olikin kissatehdas. Kaikki pennut löysivät kuitenkin hyvät kodit.

Kun muutin Mustiolle kokonaan, tarvitsin työhuoneen. Sellainen tehtiin talon rakentamattomaan vinttiin harjakaton alle. Samassa yhteydessä talon ulkokatto korjattiin ja sinne rakennettiin suunnittelemani ikkunalyhdyt, koska valoa tarvittiin lisää toimistotilaan.

Talossa ei silloin vielä ollut posliinitoilettia sisällä, joten ensimmäinen ja toinen talvi menivät ulkotiloissa neuvotteluun. Onneksi oli sauna, suihku ja pesuhuoneessa hyvä pyykinpesukone.

Sauna toiseen kertaan

Kunnallistekniikka tuli kylälle 1996. Silloin ryhdyttiin rakentamaan sisälle suihkuhuonetta ja keittiön vesipistettä. Jossain välissä piirsin kuvia niin saunasta, suihkutilasta kuin pihastakin. Olen vakaasti sitä mieltä, että rakentaminen on sisustamista. Ja sisustaminen on rakentamista, toiminnallisia asioita ja estetiikkaa. Ainakin ne kulkevat tiukasti käsi kädessä.

Samaan aikaan oli huomattu saunan pesuhuoneessa hometta, joten koko sauna lattioineen kaikkineen purettiin ja se rakennettiin kokonaan uudestaan. Maata kaivettiin ja kaivettiin. Välillä epäilin, että ovat menossa Kiinaan. Saunan, Suihkuhuone/sisätoilettin, keittiön vesipisteen ja pihan rakentaminen kestivät puolitoista kuukautta. Koko aikana taloon eikä saunaankaan siis tullut vettä.

Pihalla rakennusliikkeen miehet tekivät bobcatilla töitä viikon päivät sommitellessa graniittisia varmaankin 500 kiloisia VR.n laiturikiviä käytävän pengerrykseksi. Rakennus pitää sijoittaa tontille siten, että vesi valuu rakennuksesta poipäin, eikä päinvastoin kuten meillä oli.

Juomaveden kannoin kaivosta ja suihkussa sain käydä naapurissa. 20 joulukuuta oli juhlan paikka. Tytär oli tullut Firenzestä joulunviettoon. Lauteilla poksautimme kuohuviinipullon auki ja kohotimme mukit uudelle entistä ehommalle saunalle.

Lisäeristämistä ja uusi toiletti

Minusta on aina ollut vaikeinta suunnitella itselleen. En tiedä johtuuko se siitä, että tuntee liian monia eri vaihtoehtoja eikä osaa päättää mitä valitsisi ja mihin rahat riittävät. Vai onko se vain niin, että uusi remppatilanne tulee eteen aina liian nopeasti ja yllättäen. Tai sattuu saamaan rakennusmiehet kiinni juuri sillä siunaamalla hetkellä.

Kesällä 2002 oli reilun kuukauden verran paiskittu töitä talon eteen. Ulkoseiniä ja lattioita oli avattu useista eri paikoista ja laitettu lisäeristyksiä, etteivät vesiputket taas talvella jäätyisi. Olin suunnitellut uuden pikkuvessan talon siihen päähän, jossa asutaan enemmän. Se oli rakennettu. Lattia oli tehty maasta yli 80 senttimetrin korkeudelle rossipohjaiseen taloon ja putkimies oli asentanut saniteettikalusteet, kun…

Kesämyrsky heinäkuussa

Heinäkuun neljännen päivän iltana 2002 taivas pimeni, tuli hiljaista ja sitten pamahti. Kaksi kertaa talon korkuinen vanha paksu vaahtera kaatui talon katon päälle. Eteisen ikkuna rysähti sisään ja vettä satoi eteiseen. Kauhistuneena katselin keittiön ikkunasta ulos. Valtavia vaahteran oksia ja sen runkopaloja pyöri ikkunan edessä, harjalautoja ja kattotiiliä sinkoili kauas pihakaivon luo. Trombi oli pyyhkäissyt kylän yli.

Satoja puita oli kaatunut, tiet olivat poikki, miehet sahasivat teitten päälle kaatuneita puita moottorisahoillaan pois. Kartanon pihalla puu oli kaatunut auton päälle.

Pääsin ulos taloni toisesta ovesta. Toisen ulko-oven eteen ja ympäri koko pihaa oli tullut vaahtera- ja roinaviidakko. Toimistoon satoi vettä. Palopäällikkö ja viisi miestä eivät voineet tehdä mitään. Iso puunrunko ja painavat oksat olivat niin pahasti kuistin ja kattolyhdyn päällä, että niitten irrottamiseen tarvittiin nosturiauto ja erikoismiehet sahaamaan rungot pois. Naapurin Erkki tuli raivaamaan ja kärräämään puunmurikat liiterin eteen, josta metsuri Paavo pilkkoi ne hella- ja takkapuiksi. Seuraavana talvena meillä poltettiin uuneissa ainoastaan vaahteraa!

Iso kattoremontti

Myrskyn jälkeen rakennusliikkeen miehet ryhtyivät kattoa korjaamaan. Huonosti rakennettu katto purettiin kokonaan, lisäeristettiin, korotettiin ja kattotiilet asennettiin takaisin paikoilleen. Edellisessä katonkorjauksessa oli vanhat päreet jätetty purkamatta. Nyt ne purettiin. Olematonta eristystä lisättiin. Harjalautoja uusittiin, kattolyhdyt ja kuisti oikaistiin. Istuin toimistossa pöytäni ääressä piirtämässä ja päreroska varisi päälleni. Oli joku kiireellinen työ saatava valmiiksi enkä muuallakaan voinut piirtää. Ammattitaitoiset rakennusmiehet aloittivat joka aamu 7.00 ja työ edistyi vauhdilla. Katosta tuli entistä parempi.

Iso lattiaremontti

Tammikuussa 2003 olin ruokakaupassa, kun Micke Stenström soitti, että ”Huomenna aloittaisin sen sun lattiaremontin, niin ei enää putket jäädy”. Rakennusliike oli sama, joka oli tehnyt minulle onnistuneen uuden sauna- ja kattotyön. Seuraavana aamuna pakkasta oli -28C. Saimme ystäväni Marian kanssa keittiön ja kammarin tyhjennettyä huonekaluista ja miehet alkoivat repiä vanhoja lankkuja irti seuraavana aamuna aikaisin. Lattiaan suunniteltiin kokonaan uusi konstruktio eräänlainen laatikko, johon puhallettiin selluvillaa eristeeksi. Minusta on jännittävää ajatella, että tuhansien toimittajien tuhannet artikkelit on muhennettu lattioihini selluvilla kun tehdään sanomalehtipaperista. Piha oli taas väärällään jätelautaa, rimaa ja eristevilloja. Kahden kammarin, kahden eteisen, ateljeen ja keittiön lattioitten korjaaminen syntyi rakentajilta reippaasti.

Edellisen kesän lisäeristystyöt ja rahat olivat siis menneet hukkaan. Sellaista sattuu. Mutta kaikki hyvin. Putket eivät ole jäätyneet enää.

Kaaos antoi uudet värit

Ajattelin, että kaaoksesta täytyy jäädä käteen myös silmäniloa. Olihan koko huusholli ihan palasina. Päätin tehdä sisäremontin koko taloon. Ystäväni Eira, hänen tyttärensä ja minä maalasimme talon kaikki seinät. Niissä käytimme viti- valkoista, terracottaa ja pistaasin vihreää. Entisen 80-lukuisen vaalean sinisen ja tumman tammenlehtitapetin jälkeen tulos oli raikas ja tuntui, että kirpeä vihreä antoi voimaa. Maalasin keittiön tammenlehtitapetin päälle vesiliukoisella maalilla ja pyyhin tai siirsin maalia pehmeällä rätillä pois. Tuloksena tapetinkuvio kuultaa maalin läpi. Tapetin päällehän ei suositella maalipintaa, mutta kaikkea pitää kokeilla, ajattelin.

Keittiön kaapin ja tuolin maalasin hennon harmaiksi öljyvärillä. Tuoli sai raitakankaan istuimeensa. Ponteistaan irronneisin kattolaudan rakoihin ystäväni Hanski pursotti joustavaa eristettä. Sitten hän maalasi kaikki katot ja kattolistat vitivalkoisiksi. Toisesta keittiöstä, jota käytän ateljeenani purettiin puuhella. Näin sain vähän lisätilaa pieneen maalauspaikkaani. Hellan taustaseinä oli ollut valkoiseksi slammattuna. Nyt se ja kammarin varaavan takan seinäsuikale piikattiin tiilipinnalle. Lopuksi ne hiottiin kevyesti irtolaastista. Niistä tuli mielestäni hienot. Vanhat tiilet ovat elävän näköisiä uusiin kulmikkaisiin tiiliihin verrattuna. Maalasimme vain viikonloppuisin, mutta työ edistyi järjestelmällisesti. Mutta sitten rupesi kestämään.

Ennen lattiat olivat olleet vahatut ja nyt halusin, että ne maalataan hennon harmaiksi. Ennen vahausta lattiat oli vahatut ja ne oli sivelty kaseiinilla, joten sen piti kovettaa ja estää vahan uppoaminen liian syvälle. Mutta lattian hioja ei halunnut hioa tarpeeksi, koska hän pelkäsi, että lattialankkujen muoto olisi muuttunut liian sileäksi ja moderniksi. Ei uskonut vaikka kerroin, että tulipalon jälkeen jouduin teettämään uudet lankut palaneitten vanhojejn tilalle, joten olisi voitu hioa surutta. Ensin hiottiin ja maalattiin puolet talon alakerran lattioista öljymaalilla, koska huonekalut oli toisella puolella. Mutta maalipa ei ottanut kuivuakseen. Kuivuminen kesti kaksi ja puoli viikkoa/talon puolikas, vaikka kuivateltiin lämpöpuhaltimien avulla. Sitten tavarat siirrettiin maalatulle puolelle ja päästin maalaamaan toinen puolikas. Hioja ei ollut ottanut opikseen ja taas kesti kaksi ja puoli viikkoa. Odottavan aika on pitkä. Keittiönä toimi kapea eteinen. Ruokatarjottimen kiikutin toimistoon jyrkkiä rappuja pitkin. TV asentaja Uimonen oli siirtänyt telkkarin seurakseni yläkertaan.

Pitsitalo

Nykyään Pitsitalossa on keittiö, kaksi kammaria, kaksi eteistä, kaksi sisäänkäyntiä, ateljee ja vintillä sisustustoimistoni. Ensimmäisessä kammarissa katsotaan telkkaria ja siellä on sivustavedettävä rautasänky.

Toisessa kammarissa on ikkunan alla ompelupaikka, vanha punaruskea piironki kankaille, ompelupöytä keskellä huonetta ja nurkassa piirtämäni varaava takka.

Olen saanut tyttäreni Jonnan Suomeen kymmenen vuoden Italian vuoden jälkeen. Opiskelu vaatesuunnittelijaksi tapahtui Firenzessä. Milanossa hän työskenteli trenditoimistossa. Hän käyttää toista kammaria ompelemiseen ja minä toimin ompeluassistenttina. Talon toisessa päädyssä suihkuhuoneen päällä on vanha pikkukammari, jota kutsumme rakastavaisten huoneeksi. Sitä ei ole remontoitu. Se on jätetty entiselleen.

Talvet ja kesät ovat erilaisia

Muutto pieneen kylään oli iso elämänmuutos. Talvella Mustiolla ei tapahdu juuri mitään. Täytyy pitää omasta seurastaan ja osata viihdyttää itseään.

Kesällä on toisin. Heinäkuussa kotimme muuttuu galleriaksi. Esillä on Jonna Dahlberg-Susan suunnittelemia ja valmistamia vaatekokonaisuuksia, sekä minun öljyvärimaalauksiani. Näyttely on auki samaan aikaan heinäkuussa, kun Mustion linnassa on kansainväliset antiikkiviikot.

Tavaroista ja huonekaluista

Koska taloni oli ollut kesäpaikkana, olin hankkinut vanhaan taloon vanhan henkisiä talonpoikaiskalusteita kuten keittiön keittiön pöydän ja pari tuolia, sekä 40-luvun puutuolin. Korkeasta talonpoikaiskaapista tehtiin tulipalon jälkeen keittiön ylä- ja alakaappi palossa tuhoutuneitten tilalle.

Silloin, kun muutin kaupungista Mustiolle, tuli mukanani Kukkapuron työpöytä ja Sirkus-tuoli, Innon julkitilapöytä ja tuolit. Ne olivat olleet minulla keittiössä. Nyt ne tulivat sisustustoimistooni. Koko elämässäsi olen ostanut vain yhden sohvan. Ostin Kameleontti-sohvan Skannon Aleksin vanhasta myymälästä sen viimeisenä päivänä 70-luvun lopussa. Se on nykyään tyttären kodissa uudelleen verhoiltuna ja varustettuna teollisuuspyörillä.

Täällä ei ole sohvaa

Täällä ei ole sohvaa, sohvaryhmää, eikä sisustuskokonaisuuksia. On vain erilaisia huonekaluja ja valaisimia, jotka olen hankkinut silloin, kun johonkin on tarvittu huonekalu tai lamppu. Niitä on tullut antiikkiliikkeistä, osto-ja myyntiliikkeistä. Joskus joku tavara jopa oikeasta huonekaluliikkeestä. Joitakin, kuten rautasängyt ja katon rajaan asti ulottuvan leppäpuisen kirjahyllyn, olen piirtänyt itse. Artemiden alumiiniset Tolomeo-valaisimet toin vuosia sitten Milanosta. Kyllähän tavarat ja kalusteet aina jotenkin tarttuvat sisustajan hihaan. Tai huonekalut itse löytävät minut. Viimeisin tulokas on hienosahatusta lankusta vävyn tekemä TV-taso johon kiinnitettiin isot pyörät. Sen viereinen arkku on isoisän matka-arkku Upsalan opiskeluajoilta.

Se oli synkän värinen ja molemmat maalattiin mattavalkoisiksi. Minusta niistä tuli hienot.
Niiden seurana on puretun apteekin tummuneet tikkaat. En kylläkään tarvitse niitä, mutta ne ovat kauniit.
Periaatteita minulla ei ole, mutta sisustusperiaatteena pidän, että yhtään rumaa tavaraa en osta enkä vastaanota.

Nyt, kun asun täällä vakituisesti, en huomaa luonnon muutoksia yhtä selvästi. Kesämökille tulin aina viikonlopuksi ja tuntui, että koko piha muuttui ja kasvit kasvoivat monta senttiä poissa ollessani.

On ollut monenlaisia koukeroita kahdenkymmenen vuoden aikana, moneen kertaan rakentamisia, tulipaloja, pankin lainoja, rakkaita kissoja on hävinnyt tai jäänyt auton alle, mutta, kun lunta on satanut kolmatta päivää putkeen ja olen ollut lumitöissä monta kertaa päivässä, naapurin maanviljelijä Forsman on aina tullut traktorin kanssa pelastamaan minut. Ystäväni Veera naapurista on uskollisesti ruokkinut ja rapsuttanut kissat, kun olen ollut poissa.

Harvassa toimistossa voi kuljeskella pitkässä paidassa tai poiketa aurinkoiselle pihanurmelle kuljeskelemaan nenään asti ulottuvien koiranputkien ja sinisten lupiinien kehystäessä puutarhan laitoja… ja miettiä millaisia sisustusratkaisuja voisi käyttää asiakkaitten koteihin. Mikä tekisi heidät onnellisiksi…

​

(Artikkeli on julkaistu lyhennettynä Koti ja Keittiö -lehdessä 2005.)

Me muutimme Mustiolle kesällä 2002. Olimme sitä ennen asuneet siellä sun täällä ympäri Suomea ja vähän Viroakin. Ennen Mustiolle muuttoa oli esikoisemme Lennart syntynyt, asuimme Helsingissä 36 neliön kerrostaloasunnossa. Ja kuten useille pariskunnille tuossa vaiheessa, meillekin tuli tarve saada ympärillemme pieni, kaunis, turvallinen ja luonnonläheinen kyläyhteisö, jossa jälkikasvumme saisi parhaat mahdolliset eväät elämälle. Koska yksi realiteetti oli se, että Nikon työpaikat tulevat olemaan Helsingissä, piirsimme harpilla ympyrän karttaa. Uusi koti tulisi löytyä alle sadan kilometrin etäisyydellä pääkaupungista.

​

Unelmat olivat suuret ja kriteerit vaativat (vaikka sitä emme tuossa vaiheessa itse ymmärtäneetkään). Halusimme vanhan talon, joka oli kokenut elämää ja jossa tuntuisi historia, se että edelliset sukupolvet ovat kokeneet omat ilonsa ja surunsa samojen seinien sisällä. Ympäristön tulisi olla ehdottomasti kaunis ja mielellään sisältää kulttuurihistoriaakin. Niin, ja rahaahan meillä ei varsinaisesti ollut, joten hintaakaan ei saisi olla mahdottomasti.

Puoli vuotta etsittiin ja sitten saavuimme Mustiolle. Totesimme, että täällähän olemme kerran aikaisemminkin olleet muutamia vuosia sitten, silloin vain unelmoimassa ja ihastelemassa. Aika oli meidänkin kohdalla tehnyt tehtävänsä sillä silloin vuosia sitten ajattelimme että kylläpä on kaunista, mutta liian kaukana kaikesta. Kaikesta mistä? Aika oli kypsä. Ensin tuli myyntiin keltainen talo josta teimme tarjouksen, mutta sitä ei hyväksytty. Joku muu löysi oman kotinsa. Ja meitä itketti. Nytkö menetimme Mustion. Mutta sitten tuli myyntiin punamultainen Kellotalon puolikas, meidän nykyinen kotimme. Heti pihaan ajettuamme ymmärsimme, että tässä se on. Ja siinä se sitten oli. Teimme tarjouksen, minä aloin etsimään seudulta töitä.

​

Elämä on kummallista: samana päivänä saimme kuulla, että tarjouksemme oli hyväksytty, minä olin saanut työpaikan ja kaiken kukkuraksi senaikainen vuokranantajakin ilmoitti muuttavansa itse asuntoon, jossa sillä hetkellä asuimme. Elämä kulkee omia polkujaan, juuri niin kuin sen kuuluukin mennä. Minusta tuntui että jotain oli kirjoitettu tähtiin ja historian siivet havisivat. Me olimme tulleet kotiin.

​

Ensimmäisenä kesänä olin niin onnellinen kun sain nukuttaa pienokaiseni ulos kirkonkellojen soidessa, harakoiden huudellessa. Olin niin onnellinen kun sain syöttää lapselleni metsämansikoita, mustikoita ja hiljalleen tutustua uuteen elinpiiriin ja kyläläisiin. Ihmiset toivottivat tervetulleeksi. Vanha talo otti meidät omakseen. Samaiset asiat tekevät minut yhä onnelliseksi.